Optimaalinen partneri

Gistele on Turussa sijaitseva sähkökeskusten asiantuntija, joka valmistaa turvallisia ja laadukkaita ratkaisuja teollisuuden eri tarpeisiin. Toimintamme on jatkunut yli 40 vuoden ajan. Toimimme neljällä toimialalla: teollisuus, infra, rakentaminen ja marine. Tällä hetkellä palveluksessamme työskentelee noin 60 sähköalan ammattilaista.

Räätälöidyt
ratkaisut

Räätälöimme tuotteemme
asiakkaan toimialan ja käyttötarpeen
mukaan. Osaajamme löytävät
asiakkaalle aina optimaaliset ratkaisut.

Varma
toimitus

Lean-toimintatapaan perustuvan
tuotantomme ansiosta toimitusvarmuus
on meillä ensiluokkaista.

Laadukkaat
materiaalit

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden
takaavat myös laadukkaimmat
komponentit. Laadusta emme tingi.

40 vuotta sähkökeskusten asiantuntijuutta

Gistelen perustivat Gunnar ja Ismo Siilo vuonna 1979, jolloin toiminta keskittyi ohjauskeskusten valmistukseen. Ensimmäiset varsinaiset toimitilamme valmistuivat Liedon Tuulissuolle vuonna 1985. Tätä ennen toimintaa harjoitettiin pienessä lietolaisessa autotallissa. Nykyisiin toimitiloihin Turun Urusvuoreen muutimme 1994.  

Kasvumme alkoi toden teolla 2000-luvun puolella. Tänä päivänä työllistämme jo 60 rautaista ammattilaista, ja toimitilamme kattavat peräti 3400 m2, johon lukeutuvat myös omat käytännölliset ESD-tilamme. Tänä päivänä 50 % tuotannostamme menee vientiin ympäri maailman.

Gisteleläisinä olemme ylpeitä omasta tekemisestä, tuotteista ja työpaikasta. Pitkäikäiset tuotteemme soveltuvat vaativiinkin kohteisiin. Ja ylpeydellä voimme sanoa, että asiakkaat ovat luottaneet valmistamiimme tuotteisiin jo yli 40 vuoden ajan.

Turvallisuutta laadusta

Me Gistelellä uskomme laatuun. Tekemällä asiat laadukkaasti, saamme luotua turvallisemman ympäristön työntekijöille, yhteistyökumppaneille ja asiakkaillemme. Haluamme tänään tehdä päätöksiä, jotka ovat merkityksellisiä vuosienkin jälkeen. Meillä tämä tarkoittaa ratkaisuja, jotka ovat aina luotettavia ja kestäviä. 

Kehitämme työskentelytapojamme jatkuvasti, ja löydämme näin selkeimmät toimintamallit, joiden mukaan toimimme. Teemme sovitussa aikataulussa, minkä lupaamme. Henkilökuntamme ammattitaito on korkealla tasolla, ja panostammekin erityisesti juuri osaamiseen sekä kouluttamiseen. 

Työnjälkemme on aina siistiä sekä huoliteltua, ja käytämme aina laadukkaimpia komponentteja. Huolellisesti ammattitaidolla tehdyt keskukset ovat pitkäikäisiä ja ennen kaikkea turvallisia käyttää. 

Gistele Työpaikkana
Gistele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä Turun Urusvuoressa. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti yhdessä vuorossa. Työajoissa pyrimme aina molemminpuoliseen joustavuuteen. Uusien työntekijöidemme osalta perehdytys työtehtäviin ja -turvallisuuteen hoidetaan perusteellisesti ja ammattitaitoisesti. Meillä työskentely koetaan mielenkiintoiseksi ja työntekijät nauttivat työnteosta.

Suurimmaksi voimavaraksemme koetaan asiakkailtamme ja yhteistyökumppaneiltamme usein saatu positiivinen palaute. Pyrimme jatkuvasti kehittämään työtapojamme, pitäen samalla mielessä, että sloganimme "Turvallisuutta laadusta" pätee kaikessa tekemisessämme. Meillä vallitsee hyvä ryhmähenki ja töihin on mukava tulla.

Jos Gistele kiinnostaa sinua työpaikkana, niin lähetä meille tietosi - otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Lähetä hakemus ja CV:
rekry@gistele.fi
       AVOIMET TYÖPAIKKAMME
AVOIN TYÖPAIKKA: Automaatiokeskusasentajia
Haemme nyt automaatiokeskusasentajia vakituiseen työsuhteeseen. Asentajan tehtävät sisältävät sähkö- ja automaatiokeskusten kokoonpanoa ja kytkentää. Tehtävässä työskentelet pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta osana huipputiimiä, joka tukee ja auttaa sinua menestymään työtehtävässä.
Lue lisää tästä
AVOIN TYÖPAIKKA: Johtosarjan valmistukseen asentaja
Haemme nyt asentajia vakituiseen työsuhteeseen tuotantoomme. Tehtävät sisältävät johtosarjojen kokoonpanoa. Tehtävässä työskentelet pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta osana huipputiimiä, joka tukee ja auttaa sinua menestymään työtehtävässä.
Lue lisää tästä
AVOIN TYÖPAIKKA: Haemme kokeneita sähkökeskusasentajia
Liiketoimintamme kasvaa voimakkaasti ja tarvitsemme osaavaan porukkaamme lisää vahvistusta. Haemme nyt kokeneita sähköasentajia vakituiseen työsuhteeseen sähkökeskustuotantoomme. Asentajan tehtävät sisältävät sähkö- ja automaatiokeskusten kokoonpanoa ja kytkentää. Tehtävässä työskentelet pääsääntöisesti itsenäisesti, mutta osana huipputiimiä, joka tukee ja auttaa sinua menestymään työtehtävässä.